Näinhän se on, että asuntoa joutuu odottamaan. Pitkäänkin.

Mies kuuli kerran, kun valitin puhelimeen, kun hän ei osallistu kotitöiden tekoon. Miehen käsitys kotitöiden teosta oli se, että kerran viikossa noukkii tavarat lattialta ja imuroi. Siinäpä se. Toki käskettynä teki jotain, mutta oma-aloitteisesti ei sitten mitään. Aina kun olin valittanut asiasta, sain kuulla, etten minäkään mitään tee. Mies ei laske kotitöiksi pyykinpesua, lakanoiden vaihtamista, astioiden pesua, vessan pesua eikä pöytien pyyhkimistä. Itsestäänhän tämä koti itseään putsasi. Astiat ja pyykit peseytyivät itsestään. Kutsun näitä töitä näkymättömiksi töiksi, kun ei kukaan huomaa, jos niitä tekee. Teki mieli antaa opetus ja lakata tekemästä mitään niin näkisi mokoma, miten käy, kun ei niitä oikeasti tee. En kuitenkaan viitsinyt, koska sotku jäisi minun harteilleni joka tapauksessa.

No kummiskin. Kuultuaan valitukseni puhelimessa Mies lakkasi tekemästä edes sitä vähää. Olen nyt viikkoja tehnyt aivan kaiken yksin lapsenhoidosta alkaen. Mies ei auta yhtään. Nykyään on paljon töissä niin minun ei tarvitse olla raivon partaalla aamusta iltaan.

Nyt odotan vain, että saisi kämpän ja muuttaisi pois. Eikä mitään yhteistä jatkoa edes harkita.