perjantai, 25. joulukuu 2009

Eloa eron jälkeen

Mies rupesi pikkuhiljaa sopeutumaan ajatukseen, että me olemme eronneet. Tai no joten kuten. Välillä on todella ilkeä. On mykkäkoulua. Ei vastaa, kun hänelle puhuu (tai kysyy jotain). Hän ei edelleenkään tee yhtään mitään kotitöitä. Ei auta, ei osallistu, ei mitään. On sitä mieltä, että turha yrittääkään, kun kaikki on kuitenkin ohi. Todistaa vain minulle samalla, että oikean ratkaisun olen tehnyt. Kunhan vaan nyt muuttaisi pois. Välillä on todella vaikea olla saman katon alla, kun ei kestä katsoa toista paria tuntia pidempään.

Pari päivää sitten oli vapaalla. Pelasi pleikkaria iltapäivästä seuraavaan aamuun. Jos pelaisi hiljaa niin sitä voisi sietää edes joten kuten, mutta kun joutuu tuntikaudet kuuntelemaan tappelun ja sotimisen ääniä niin siinä on pinna niin kireällä. Voin vain vaivoin hillitä itseni ja olla sanomatta jotain, mistä tulee kauhea tappelu.

Jotenkin sitä on niin väsynyt koko tähän meininkiin ja jumissa olevaan elämäntilanteeseen. Jos hän muuttaisi pois niin minä voisin jatkaa elämääni.

 

sunnuntai, 6. joulukuu 2009

Pohdintoja.

Moni varmasti ajattelee nyt, että itse soppani keitin. Toki on näin, mutta en voinut mitenkään tietää, että tulevaisuus toisi tällaisen katastrofin tullessaan. Kun olin raskaana, mies suunnitteli, kuinka hän hoitaa viikonloput lasta niin minä saisin levätä. Hän vaikutti siltä, että haluaa yhdessä elää, yhdessä jakaa arjen, yhdessä huolehtia taloudesta. En oikein tiedä, miten kävi. Ehkä vaadin liikaa liian nopeasti. Ehkä. Tai ehkä en. Jokainen on kuitenkin vastuussa itsestään. En aio ottaa vastuuta toisen osallistumattomuudesta. Otan vastuun omasta elämästäni. Siksi haluan elää itsekseni.

Se on niin suututtavaa, kun itse käy töissä, maksaa laskut, ruoan, asunnon, elämisen. Hoitaa kodin, lapsen. On kaikesta yksin vastuussa. Ja toinen nukkuu pitkään, pelaa koneella, katsoo leffoja. Päivästä toiseen. Onneksi ne ajat on nyt takana päin.

 Joku voi olla sitä mieltä, että nuori ikä selittää kaiken. Ei se niinkään ole. Tiedän täysin aikuisia, kypsässä iässä olevia ihmisiä, joilla on parisuhde ihan samassa tilanteessa. Tiedän myös nuoria ihmisiä, joilla ei ole mitään ongelmaa. Kyse on luonteesta. Siitä millainen ihminen on. Kyllä nuorikin voi olla hyvä vanhempi ja osata huolehtia niin itsestään kuin muistakin. Yhtä lailla iäkkäämpi voi olla täysi renttu.

Kokonaisuus ratkaisee.

 

perjantai, 4. joulukuu 2009

**tuttaa

Näinhän se on, että asuntoa joutuu odottamaan. Pitkäänkin.

Mies kuuli kerran, kun valitin puhelimeen, kun hän ei osallistu kotitöiden tekoon. Miehen käsitys kotitöiden teosta oli se, että kerran viikossa noukkii tavarat lattialta ja imuroi. Siinäpä se. Toki käskettynä teki jotain, mutta oma-aloitteisesti ei sitten mitään. Aina kun olin valittanut asiasta, sain kuulla, etten minäkään mitään tee. Mies ei laske kotitöiksi pyykinpesua, lakanoiden vaihtamista, astioiden pesua, vessan pesua eikä pöytien pyyhkimistä. Itsestäänhän tämä koti itseään putsasi. Astiat ja pyykit peseytyivät itsestään. Kutsun näitä töitä näkymättömiksi töiksi, kun ei kukaan huomaa, jos niitä tekee. Teki mieli antaa opetus ja lakata tekemästä mitään niin näkisi mokoma, miten käy, kun ei niitä oikeasti tee. En kuitenkaan viitsinyt, koska sotku jäisi minun harteilleni joka tapauksessa.

No kummiskin. Kuultuaan valitukseni puhelimessa Mies lakkasi tekemästä edes sitä vähää. Olen nyt viikkoja tehnyt aivan kaiken yksin lapsenhoidosta alkaen. Mies ei auta yhtään. Nykyään on paljon töissä niin minun ei tarvitse olla raivon partaalla aamusta iltaan.

Nyt odotan vain, että saisi kämpän ja muuttaisi pois. Eikä mitään yhteistä jatkoa edes harkita.

torstai, 3. joulukuu 2009

Alkujärkytys

Mieshän järkyttyi minun päätöksestäni kovin. Aluksi rupesi uhkailemaan, että vie lapsen ja muuta mukavaa. Minä sanoin, että sopii yrittää vaan, mutta jos haluaa hankala olla niin sitä osaan olla minäkin. Tarjosin kuitenkin parempana vaihtoehtona sopuisuutta, joka on kaikkien etu. Mies sitten suostui, että hän muuttaa pois, mutta minun pitää etsiä hänelle asunto. Laitoin heti paperit vetämään. Ehdotin, että asutaan lähekkäin niin voimme hoitaa huoltajuuden sillä tavalla järkevästi, että hän pääsee olemaan lapsensa kanssa tarpeeksi paljon. Hänen työnsä on sellainen, että työvuorot on aina 12 tuntia kerrallaan, joten ei siinä voi pitää lasta, jos on työvuoroja.

Seuraavaksi Mies totesi, että minulla on sitoutumisongelma, joten tehdäänkö sellainen ratkaisu, että asutaan erillään, mutta ollaan yhdessä. Sanoin, että kaippa sekin on mahdollista. Mitä sitoutumisongelmaan tulee niin kai se nyt on vaikea sitoutua suhteeseen, kun toinen puolisko ei osallistu arkeen sitten mitenkään.

 

maanantai, 30. marraskuu 2009

Ja niin se elämä etenee

On taas ollut hiljaiseloa.. Eräänä päivänä kyllästyin siihen, että olin Miehen henkilökohtainen herätyskello. Tosiaan aamutoimiin kuului itsensä ja lapsen huolehtimisen lisäksi vielä toimiminen Miehen herätyskellona ja torkkuajastimena. Mies yleensä vääntäytyi ylös sängystä 5min ennen kuin minun piti lähteä töihin. Hänen ainokainen kotityönsä oli tosiaan viedä lapsi päiväkotiin. Sanoin siis hänelle, että nyt on aika hoitaa itse omat heräämisensä, että aikuinen ihminen voi herättää itse itsensä aamulla. Minulla on muutenkin aamuisin kiirettä, joten en todellakaan jaksa vahdata kaiken päälle vielä kelloakin.

No kuinkas kävikään. Mies ei laittanut kelloa soimaan. Hän oli sitä mieltä, että minä voin aivan hyvin herättää, kun olen muutenkin hereillä. Siitä tulikin periaatetaistelu. Kun olin jonkun kerran hoitanut vielä lapsen päiväkotiinkin, kun toinen vaan veti sikeetä niin kyllästyin. Ilmoitin hänelle, että voi alkaa etsiä itselleen uutta asuntoa.

Minulle riitti.