Sain kommenttiboksiin palautteen, että mitä tässä valitan, kun olen itse soppani keittänyt varoituksista huolimatta. Haluan korjata sen mahdollisen väärän käsityksen, että katuisin jotain. En kadu lastani. Hänet hoidan ihan mielelläni eikä haittaa yhtään. Se, mikä tässä haittaa on se, että Mies ei osallistu rahan keräämiseen ja kotitaloustöidenkin kanssa tekee kerran viikossa jotain. Yleensä vasta sitten, kun valitan. Olen aiemmin sanonut, että ei haittaa, vaikka Mies ei isäksi sopisikaan, koska hoidan mielelläni lapseni yksinkin, mutta en todellakaan tarkoittanut sitä, että ei tarvitse edes yrittääkään. Minä osoitan ovea, jos ei aio talouden ylläpitoon osallistua millään tavoin.

Olen muutamina päivinä väläytellyt eroa Miehelle. Ensimmäisen kerran, kun hän kävi minuun käsiksi. Sen voi vielä joten kuten antaa anteeksi, että tekee niin, mutta sitä en voi unohtaa, että hän teki sen vauvan nähden. Jos jotain kamalampaa on kuin perheväkivalta, se on se, kun lapset joutuvat sitä todistamaan.

Mies kävi toisenkin kerran käsiksi, mutta en enää millään muista milloin. Meillä oli silloinkin riita pystyssä ja silloinkin vauva oli näkemässä. Olin lähdössä töihin tai johonkin pakolliseen menoon ja nalkutin Miehelle, kun hän huusi, että painu ulos täältä ja minä vastasin, etten lähde mihinkään. Sitten hän koitti siirtää väkisin. Minä reagoin hyvin voimakkaasti. Löin häntä nyrkillä ja kiljuin, että päästää irti. Inhosin itseäni sen jälkeen ja olenkin vältellyt riitelyä, ettei vastaava toistu.

Tämän jälkeen ei ole mitään tapahtunut, paitsi riitelyä. Jotenkin en miellä noita varsinaisesti väkivallanteoiksi, vaikka onhan ne sitä kuitenkin lievemmässä muodossa tosin. Samalla kynnys pahempiin tekoihin laskee. Joskus noihin aikoihin aloin miettiä, että en voi jatkaa, jos toinen suuttuu nalkuttamisesta tai suullisesta riitelystä niin paljon, että ottaa kiinni.

Mies on myös uhkaillut sillä, että vie vauvan mukanaan kotiseudulleen. Hän on sanonut, että toki hän saa huoltajuuden, koska on työtön ja voi olla lapsen kanssa kotona. Tiedän, että Suomessa harvoin isä saa huoltajuuden. Meidän tapauksessa se olisi hyvin epätodennäköistä ottaen huomioon, että minä hoidin lapsen ensimmäiset 8kk, kun mies oli armeijassa. Ja tietty sen, että minä olen koulutettu ja työelämässä, kun taas miehellä on taustalla keskeytyneitä toisen asteen opintoja. Tässä olisi myös lohduttavaa, jos lastensuojelussa olisi merkintä siitä, että olen ilmoittanut päivähoitohakemuksen perusteena isän epäluotettavuuden.

Mutta minua pelottaa se pelkkä riskikin siitä, että Mies huoltajuuden saisi. En voisi kuvitellakaan elämää ilman lastani. Lisäksi tiedän, että jos Mies huoltajuuden saisi, se olisi käytännössä sitä, että he eläisivät Miehen isän uusperheen luona ja Miehen isä ja tämän vaimo hoitaisivat lapsen. Se on siitäkin syytä kauhea ajatus, kun Miehen isällä on alkoholiongelma.

Tässääpä siis ongelmaa kylliksi, mutta eipä tässä vielä kaikki. Kuulumiset jatkuvat vielä.